Hevossaari sai asukkaansa Laatokalta

Myös Puumalan eteläisen saariston pienemmissä saarissa on ollut ympärivuotista asutusta.

Viitisen kilometriä kirkonkylästä etelään sijaitseva Hevossaari sai asukkaansa sodassa menetetystä Karjalasta vuonna 1947. 

Siirtolaisena saapunut Laatokan kalastaja Antti Metso perheineen hankki saaren omistukseensa ja myöhemmin myös hänen veljensä Ismael muutti saareen. Myös puolison sisaren perhe tuli saareen 50-luvulla. Enimmillään vakituisia asukkaita oli yli 20 henkeä kolmessa taloudessa.

Ensimmäiseksi alkoivat rakennustyöt ja koskemattoman metsän keskelle nousivat rintamamiestalo, navetta ja sauna. Samaan aikaan alkoivat pellonraivaustyöt ja parissa vuodessa peltoa raivattiin  kolmisen hehtaaria.

Raivaus tapahtui hevos-, kuokka-, rautakanki-, lapio- ja kantopommi- systeemillä. Traktoria tai muutakaan konetta ei ollut käytettävissä. Työssä sai myös  Antin veli surmansa saatuaan kannon päähänsä niitä räjäyteltäessä.

Pellot olivat kivisiä, mutta ne tuottivat sen verran heinää ja viljaa, että navetassa oli pari kolme lehmää, sonni, hevonen, sika, muutama lammas ja kymmenisen kanaa. Perunat ja leipävilja tulivat myös valtaosin omasta pellosta. Tilan tuotteet kulutettiin pääasiassa omassa taloudessa eikä niitä riittänyt myytäväksi.

Maanviljelyksen lisäksi kalastus oli tärkeä toimeentulon lähde. Verkkojen pito ja kesäisin nuotanveto antoivat lisätuloja metsä- ja uittotöiden ohella.

Nuotta oli omatekoinen ja sen ympärysmitta noin 200 metriä ja korkeus 8 metriä. Saaliit vaihtelivat vuosittain suuresti. Joskus kalaa tuli hyvin, mutta joinakin vuosina muikku katosi kokonaan. Kalat myytiin pääasiassa kirkonkylän rannassa, mutta suuremmat saaliit piti myydä kiertämällä kirkonkylän ympäristössä  talosta taloon. Tukkuostajia ei ollut kuin 50- luvun ensimmäisinä vuosina.

Saaressa ei ollut sähköä ja kaasuvalotkin tulivat vasta 1950-luvun lopulla. Aluksi saari kuului Rokansalon koulupiiriin, joten koulumatkaa kertyi kymmenisen kilometriä. Myöhemmin koulua käytiin kirkonkylässä, jolloin matka lyheni puoleen.

Saari tyhjeni ympärivuotisista asukkaista 1960-luvulla. Sodan jälkeen syntyneet nuoret olivat kiinnostuneempia muista ammateista kuin kalastuksesta ja halusivat pois saaresta. Nykyisin saaressa on vain kesäasutusta. 

Alkuperäisten asukkaiden osalta on ennustettavissa, että tulevaisuudessa saari tyhjenee myös kesäasukkaista. Vaikka maisemat ovat kauniita, voi rannat  rauhoittaa norpalle lopullisesti. Sitä norppaa ei tosin  monikaan asukkaista ole edes koskaan nähnyt, vaikka on ollut saaressa  koko ikänsä, ainakin kesäisin.

Antti ja Veera Metso lähdössä kirkolle omatekoisella moottoriveneellä. Veneen pohja oli pellitetty, joten sillä voi ajaa kelirikkoaikoina jäissä. (Kuva vuodelta 1956.)

Saaren edustalla on entisöity nuottakota, joka on alun perin rakennettu talon hirsien pintalaudoista vuonna 1960. Laudat ehtivät olla ensin kymmenisen vuotta aitana peltojen ympärillä.

Tilan pihapiiri ja sauna on pyritty pitämään entisessä asussaan.

Alkuperäinen käytettynä saatu rautapata ja kiuas toimivat edelleen. Kesäinen väri ja panelointi ovat uusia.

Kirjoittaja: Matti Metso (Antti Metson poika)

Puumalan saariston reittilaivojen vanhat laiturit

Ennen vanhaan Saimaan saaristolaiset kulkivat kaupungeissa asioillaan reittilaivoilla. Olemme keränneet tietoa vanhojen laivalaitureiden paikoista, ja toivomme lukijoilta täydennystä ja korjauksia. Niitä voi laittaa tämän blogin kommentteihin tai soittaa Puumalan Veskansan kylien hallituksen jäsenille.

Kun tietoa on saatu lisää, tiedot kootaan tähän blogiin ja karttaan. Karttaan on nyt merkitty Lintusalon-Liimattalan alueen laivalaiturit suunnilleen, mutta paikat ovat epätarkkoja. Myös niihin toivomme korjauksia.

Kartan linkki on
http://maps.google.fi/maps/ms?ie=UTF8&hl=fi&msa=0&msid=203184750840216102604.00049e0bd574600ab8acb&z=12

Riitta Viialainen
tiedotusvastaava
Puumalan Veskansan kylät

Keisari ratkomassa niinisaarelaisten naima-asioita

Tahvanan talossa asui 1880-luvulla loismies Pekka Juho (Peter Johan) Lind, joka oli syntynyt Kaipaalassa 1856. 

Kun Alalaakon talossa asui niinikään loisena Juho Henrik Luukkosen leski, Maija Liisa Hentunen, jutut loksahtivat sillä tavoin, että vuonna 1885 Puumalan kappalainen Johannes Vitikka vihki Pekan ja Maija Liisan kristilliseen avioliittoon. 

Pekka ja Maija Liisa asuivat sen jälkeen yhdessä loisina Tahvanalla. Heille ei syntynyt lapsia, eikä Maija Liisalla ollut lapsia edellisestäkään avioliitosta.

Neljäntoista aviovuoden jälkeen tuli ero:  

"Tuomiokapitulin päätöksellä 4.10.1899 on Lindin ja Maija Liisa Hentusen avioliitto purettu ja Lindin pääsy uuteen avioliittoon riippuu Hentusen suostumuksesta ja keisarin luvasta."

Silmiini ei ole osunut kirkonkirjoista muita tuomiokapitulin purkamia avioliittoja noilta ajoilta.

Kirkonkirjoista ei selviä, mikä oli avioliiton purkamisen syy. Maija Liisa oli kuusitoista vuotta vanhempi kuin Pekka, mikä kai siihen aikaan oli vielä erikoisempaa kuin nyt, mutta syy avioliiton purkamiseen se ei voinut olla. 

Pekka oli kyllä syyllistynyt johonkin rötökseen, joten ehkä ero johtui siitä. Ainakaan pontikan keittämisen takia ei avioliittoja purettu. Kirkonkirjoista näkyy, että siihen aikaan pontikan keitto oli niin yleistä, että melkein tuntuu, ettei se ollut mies eikä mikään, jos ei osannut pontikkaa keittää. 

Uudestaan Pekka ja Maija Liisa eivät tahoillaan avioon enää menneet. Liekö sitten johtunut Pekan kiinnostuksen puutteesta vai siitä, ettei saanut Hentuselta lupaa? 

Jos asia olisi johtunut siitä, että keisari ei antanut lupaa, olisi kai kirkonkirjoissa ollut maininta asiasta.

Jännä on ajatella, että keisari Nikolai II, sen lisäksi että itsevaltiaana johti Venäjän, yhden Euroopan mahtavimman valtion politiikaa, olisi saattanut joutua pohtimaan myös niinisaarelaisten naima-asioita.

PAAVO KONTINEN

Suursuon sammaltehtaan tarina

Suursuon sammaltehdasta alettiin puuhata 1900-luvun alussa Puumalan Luukkolaan. Tehtaan avulla haluttiin tuottaa Luukkolassa sijaitsevasta Suurestasuosta sammalta kotieläinten kuivikkeiksi ja tiivistettä rakennusten tilkkeiksi.

Tehtaan perustamista varten perustettiin Suur-Suon Osuuskunta vuonna 1925.

Ensimmäinen kokous pidettiin 5. helmikuuta 1925 Puumalan Sorniemessä. Puheenjohtajana toimi kunnan tilanhoitaja Juho Miikkulainen ja sihteerinä talollinen Kasper Soikkanen.

Kokouksessa keskusteltiin Suurensuon ostosta. ”Myyjiksi ilmoittautuikin talolliset Pekka Kaipainen, Juho ym. Jukaraiset ja Nestor Jukarainen.”

Vielä ensimmäisessä kokouksessa osuuskuntaan ei ilmoittautunut riittävästi jäseniä. Seuraava kokous oli 15. helmikuuta, ja siellä päätettiin, että osuuskunta perustetaan. Perustava kokous päätettiin pitää 8. maaliskuuta 1925.

Väliaikaiseen hallitukseen, jonka tehtävänä oli päättää suon ostosta, valittiin talollinen Kasper Soikkanen puheenjohtajaksi, Kustaa Valkiainen ja Otto Reponen varalle sekä liikemies Juho Siiskonen ja pankinjohtaja Alex Kaipainen.

Perustava kokous maaliskuussa

Jo 1. maaliskuuta väliaikainen hallitus oli ostanut Pekka Kaipaiselta suoalueen. Sen suosaarista päätettiin kiireellisesti hakkauttaa puita myyntiä varten. Kiire oli, koska kevät oli jo alkanut ja kelirikko oli tulossa.

Osuuskunta osti suoaluetta ja metsämaata yhteensä 114,8 hehtaaria.

Perustava kokous pidettiin 8.3. kirkonkylän kansakoululla, samassa koulussa, joka saneerattiin vuonna 2008. Kokoukseen osallistui 19 osuuskunnan jäseniksi kirjoittautunutta maanviljelijää.

Kokous hyväksyi osuuskunnan säännöt ja valitsi viisijäsenisen hallituksen: kolmeksi kalenterivuodeksi talollisen Kasper Soikkasen, Otto Reposen, Kustaa Valkiaisen, Juho Siiskosen ja Alex Kaipiaisen. Varalle valittiin Juho Jukarainen ja Lauri H. Unhola.

Toimitusjohtajaksi valittiin Otto Reponen.

Toukokuussa tilattiin koneet ja tarvikkeet

Nopeasti etenivät asiat, kun 3. toukokuuta hallitus tilasi Hankkijalta

•    voimakoneeksi 10 hevosvoiman BMW-raakaöljymoottorin hintaan 13 700 mk,
•    turvepehkun repijän, jonka rummun mitta oli 370 – 400 mm, hintaan 4 000 mk,
•    turvepehkun puristajan (1000 x 950 x 500 mm) vintturilla hintaan 18 000 mk,
•  paalirimojen halkaisusahan ym. laitteita hintaan 3 250 mk,
•  kaksi sahanterää, á 260 mk,
•  kaikki koneistoon tarvittavat voimansiirtolaitteet sekä
•  haasiatarpeiksi 200 kg rautalankaa.

Työllisti parhaimmillaan noin 25 työntekijää

Turvepehkutehtaan rakentaminen annettiin halvimman tarjouksen tehneelle 15. 6. pidetyssä huutokaupassa. Rakentaja oli H. Luukkainen.

Sammalennosto ja paalinvalmistus työllistivät kausiluontoisesti parhaimmillaan yhteensä noin 25 sammalennostajaa, sammalenkantajaa, sammalen syöttäjän tehtaalla, paalintekijöitä, sammalenkärrääjiä ja koneenkäyttäjän.

Parhaimpina vuosina sammalpaaleja tehtiin 4 341 ja myytiin 3 535 kappaletta. Vilkkaimpia vuosia olivat ensimmäiset vuodet ja toiminta oli 1950-luvulle samankaltaista.

Tästä eteenpäin toiminta hiipui ja vuonna 1960 vuokrattiin tehdas ja 40 hehtaaria suoaluetta Kalle Kuosmalle sammalennostoa ja paalinvalmistusta varten. Kuosman paalinvalmistus loppui vuokraajan kuolemaan vuonna 1973.

Rautatie toi turvetta suolta

Suolla näkyy yhä alueita, joilta on nostettu turvetta. Turve kuivattiin haasioilla, joista vielä voi nähdä vähäisiä jäänteitä. Kuivatut turpeet tuotiin rautatietä pitkin vaunulla suolta tehtaalle siellä olevaan varastoon.

Rautatie purettiin 1980-luvun lopulla. Varastosta sammalet syötettiin repijään, josta irtosammal kuljetinta pitkin meni paalikammioon, jossa paali puristui ja sen sivuille tuli rimat, jotka rautalangoilla sidottiin siinä vaiheessa, kun paali oli puristuneena paalikammiossa.

Osuuskunnan jäsenet nostivat turvetta irtosammalena sitä varten ojitetulta alueelta vuodesta 1968 muutaman vuoden.

Suo ojitettiin osittain 1967. Samana vuonna suo tutkittiin ja turpeen todettiin olevan kuivike- ja kasvuturvetta. Suunnitelmia oli turpeennoston tehostamiseksi, mutta ne jäivät toteuttamatta.

Soidensuojeluohjelma päätti toiminnan lopullisesti

Suursuo tuli soidensuojeluohjelmaan 1982. Se päätti lopullisesti suon turpeennoston laajentamisen. Suoalue ja metsämaata 87,21 hehtaaria vaihdettiin Metsähallituksen kanssa vuonna 1999 metsämaahan.  Nykyisin osuuskunta omistaa 28,5 hehtaaria metsämaata ja vanhan urheilukentän.

Ennen vaihtoa arvioitiin, että turpeesta olisi energiaturvetta 9 100 aumakuutiometriä hehtaarissa, yhteensä 625 170 am3, ja ympäristöturvetta 3 150 am3 hehtaarissa, yhteensä 216 405 am3. Molempia yhteensä olisi siten ollut 841 575 am3.

Suur-Suon osuuskunnan lisäksi valtion lunasti yksityisiltä maanomistajilta noin 20 hehtaarin suoalueet Suureltasuolta.

Tiedot kirjasi Olavi Kietäväinen, Luukkola

Puumalan veskansankylät