Myös Puumalan eteläisen saariston pienemmissä saarissa on
ollut ympärivuotista asutusta.
Viitisen kilometriä kirkonkylästä etelään sijaitseva
Hevossaari sai asukkaansa sodassa menetetystä Karjalasta vuonna 1947.
Siirtolaisena saapunut Laatokan kalastaja
Antti Metso perheineen hankki saaren omistukseensa ja myöhemmin myös hänen
veljensä Ismael muutti saareen. Myös puolison sisaren perhe tuli saareen
50-luvulla. Enimmillään vakituisia asukkaita oli yli 20 henkeä kolmessa
taloudessa.
Ensimmäiseksi alkoivat rakennustyöt ja koskemattoman metsän
keskelle nousivat rintamamiestalo, navetta ja sauna. Samaan aikaan alkoivat
pellonraivaustyöt ja parissa vuodessa peltoa raivattiin kolmisen hehtaaria.
Raivaus tapahtui hevos-, kuokka-, rautakanki-, lapio- ja
kantopommi- systeemillä. Traktoria tai muutakaan konetta ei ollut
käytettävissä. Työssä sai myös Antin
veli surmansa saatuaan kannon päähänsä niitä räjäyteltäessä.
Pellot olivat kivisiä, mutta ne tuottivat sen verran heinää
ja viljaa, että navetassa oli pari kolme lehmää, sonni, hevonen, sika, muutama
lammas ja kymmenisen kanaa. Perunat ja leipävilja tulivat myös valtaosin omasta
pellosta. Tilan tuotteet kulutettiin pääasiassa omassa taloudessa eikä niitä riittänyt
myytäväksi.
Maanviljelyksen lisäksi kalastus oli tärkeä toimeentulon
lähde. Verkkojen pito ja kesäisin nuotanveto antoivat lisätuloja metsä- ja
uittotöiden ohella.
Nuotta oli omatekoinen ja sen ympärysmitta noin 200 metriä ja
korkeus 8 metriä. Saaliit vaihtelivat vuosittain suuresti. Joskus kalaa tuli
hyvin, mutta joinakin vuosina muikku katosi kokonaan. Kalat myytiin pääasiassa
kirkonkylän rannassa, mutta suuremmat saaliit piti myydä kiertämällä
kirkonkylän ympäristössä talosta taloon.
Tukkuostajia ei ollut kuin 50- luvun ensimmäisinä vuosina.
Saaressa ei ollut sähköä ja kaasuvalotkin tulivat vasta 1950-luvun lopulla. Aluksi saari kuului Rokansalon koulupiiriin, joten koulumatkaa
kertyi kymmenisen kilometriä. Myöhemmin koulua käytiin kirkonkylässä, jolloin matka lyheni puoleen.
Saari tyhjeni ympärivuotisista asukkaista 1960-luvulla. Sodan
jälkeen syntyneet nuoret olivat kiinnostuneempia muista ammateista kuin
kalastuksesta ja halusivat pois saaresta. Nykyisin saaressa on vain
kesäasutusta.
Alkuperäisten asukkaiden osalta on ennustettavissa, että
tulevaisuudessa saari tyhjenee myös kesäasukkaista. Vaikka maisemat ovat
kauniita, voi rannat rauhoittaa norpalle
lopullisesti. Sitä norppaa ei tosin
monikaan asukkaista ole edes koskaan nähnyt, vaikka on ollut
saaressa koko ikänsä, ainakin kesäisin.
Antti ja Veera Metso lähdössä kirkolle omatekoisella
moottoriveneellä. Veneen pohja oli pellitetty, joten sillä voi ajaa
kelirikkoaikoina jäissä. (Kuva vuodelta 1956.)
Saaren edustalla on entisöity nuottakota, joka on alun perin
rakennettu talon hirsien pintalaudoista vuonna 1960. Laudat ehtivät olla ensin
kymmenisen vuotta aitana peltojen ympärillä.
Tilan pihapiiri ja sauna on pyritty pitämään entisessä
asussaan.
Alkuperäinen käytettynä saatu rautapata ja kiuas toimivat
edelleen. Kesäinen väri ja panelointi ovat uusia.
Kirjoittaja: Matti Metso (Antti Metson poika)
